Image Source / AOP
05:10 - 28.01.2019

viihde / Markku Leppilampi
Mitä ihmettä? Uusi kännykkäsovellus mahdollistaa velkaisen henkilön julkisen nolaamisen!

Oddity Central kertoo [lähde] Kiinan viranomaisten oudosta tempauksesta.

Viranomaiset ovat kehittäneet erittäin oudon kännykkäsovelluksen. Sillä on tarkoitus häpäistä velkaisia henkilöitä!

Velkojen maksamatta jättämiselle saatetaan nyrpistellä ympäri maailmaa, mutta Kiinassa sellainen toiminta vaikuttaa olevan ihan eri tasolla.

Kiinan hallitus on viime vuosina käyttänyt monenlaisia tekniikoita saadakseen velkaiset ihmiset maksamaan. Julkinen häpäisy on ollut yksi keino. Velkaisten henkilöiden kasvoja ja nimiä on näytetty esimerkiksi elokuvateattereiden näytöksissä.

Uusi kännykkäapplikaatio toimii suositun WeChat-sovelluksen kautta niin, että mikäli henkilö on 500 metrin säteellä velkaisesta henkilöstä, käyttäjä voi raportoida tai häpäistä heidät. Raportissa voi kertoa esimerkiksi sen, että vaikuttaako velkainen henkilö sellaiselta, että hän olisi kykenevä maksamaan velkansa.

artikkelin avainsanat:
hullut jutut Kiina


Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!