Näin siinä kävi! Rihanna haastoi isänsä oikeuteen - vahingonkorvauksiakin vaaditaan
Startraks Photo / AOP


viihde /

Näin siinä kävi! Rihanna haastoi isänsä oikeuteen - vahingonkorvauksiakin vaaditaan

Newser kertoo [lähde] laulajatähti Rihannan oikeustaistelusta.

Laulaja aikoo haastaa isänsä Ronald Fentyn oikeuteen. Syykin on selvillä.

Oikeusasiakirjojen mukaan Robyn Rihanna Fenty (Rihanna) haastaa oikeuteen isänsä tavaramerkin rikkomisesta ja antamalla ymmärtää, että isän omistamalla Fenty Entertainment -yrityksellä olisi jotain tekemistä Rihannan kanssa.

Laulaja kertoo käyttäneensä sukunimeään kosmetiikkamerkissään ja muissa liiketoiminnoissaan vuodesta 2012. Fenty Entertainment sen sijaan perustettiin vasta vuonna 2017.

Lakijutussa vaaditaan Ronald Fentyä lopettamasta sukunimen käyttö. Myös vahingonkorvauksia saattaa olla luvassa.

Aiheet
Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa