Mattel
09:10 - 13.01.2019 / elokuvat / Findance
He-Man-leffa etenee - uudet Masters of the Universe -käsikirjoittajat pestattu

80-luvun supersuosittu action-figuuri He-Man on saamassa uutta elokuvaa.

Masters of the Universe -käsikirjoitusta on työstetty jo vuosikausia ja nyt Deadlinen mukaan [lähde] uusiksi käsikirjoittajiksi ollaan nyt pestaamassa Art Marcum ja Matt Holloway. Kaksikon käsistä aiemmin syntyneet mm. Transformers: Viimeinen ritari ja Iron Man.

Ohjaajaksi on kiinnitetty Aaron Nee.

Aiemmin elokuvan julkaisuajankohdaksi ilmoitettiin 20. joulukuuta 2019, mutta lienee väistämätöntä, että sitä tullaan siirtämään eteenpäin.