Pixabay
02:10 - 16.12.2018 / viihde / Johan Ekroth
Nuorukainen oli seitsemän vuoden ajan koukussa aikuisviihteeseen - kertoo, miten se vaikutti hänen elämäänsä

22-vuotias ammatikseen hääkuvaajana toimiva nuorukainen on päättänyt kertoa julkisesti addiktiostaan aikuisviihteeseen.

Kaikki alkoi Joshua Petersin ollessa vain 11-vuotias, kun hän päätti katsoa internetistä pornoa. Syy pornon katsomiselle tuolloin oli se, että hän halusi ymmärtää termit, joita hänen kaverinsa käyttivät.

Peters kuitenkin innostui arviotaan enemmän aikuisviihteen katselusta ja 12-vuotiaana siitä oli tullut jo päivittäistä. Pahimmillaan hän kertoo katsoneensa pornoa 1,5 - 3 tuntia päivässä.

Peters kertoo, että aikuisviihteen kuluttaminen vaikutti hänen ulkonäköönsä sekä pilasi hänen suhteitaan, kirjoittaa LAD Bible [lähde].

Hän kuitenkin kertoo päässeensä seitsemän vuotta kestäneestä addiktiostaan eroon pääosin hänen uskonnollisen taustansa vuoksi.

artikkelin avainsanat:
aikuisviihde seksi