Antti Jussi Savolainen
10:10 - 06.12.2018 / musiikki / Findance
Juha Tapio - kevään keikat starttaavat helmikuussa 2019

Juha Tapion kevään 2019 kiertue Pieniä Taikoja tuo yleisön eteen nahkansa luoneen artistin.

- Vuosien saatossa esiintymisteni ääripäät ovat etääntyneet toisistaan. Kesän festivaaleilla ja isoissa areenakonserteissa bändi on kasvanut kilpaa lavatekniikan ja isoäänisen rokkaamisen kanssa. Toisaalta olen edelleen esiintynyt myös intiimisti yksin kitaran kanssa, kertoo Juha Tapio.

- Uudelle levylle ja kiertueelle halusin jotain tästä väliltä. Halusin tehdä pieniä suuria lauluja ja niiden taustaksi bändisoinnin, jossa musisoidaan maltillisesti - kuin leirinuotion ympärillä rannalla, niillä soittimilla joita mukaan on sattunut. Halusin, että ainutlaatuinen bändini nimenomaan säestää lauluja, tuo niihin oman arvokkaan antinsa, mutta vain siinä määrin kuin on tarpeen. Ei yhtään enempää¨

Luvassa on tiivistunnelmainen konsertti-ilta, jonka runkona ovat Juhan uuden, kiertueen alla ilmestyvän levyn laulut. Mutta mukaan mahtuu myös monta tuttua hittiä, jotka saattavat aueta kuulijalleen ikäänkuin uusina teoksina, tuoreen ja vähäeleisen tulkintansa myötä. Nämä ainutkertaiset konsertit tehdään vain tänä keväänä!

Juhan kanssa kiertueella tunnelmoimassa Joonas Kasurinen (koskettimet), Ako Kiiski (basso), Kalle Torniainen (rummut) ja Tommi Viksten (kitara).

Kiertueen aikataulut ja paikat:

27.02.2019 Iisalmi, Eino Säisä Sali (*)

28.02.2019 Raahe, Raahesali (***)

01.03.2019 Oulu, Madetoja Sali (*)

02.03.2019 Kajaani, Kaukametsä (**)

03.03.2019 Kuopio, Kaupunginteatteri (**)

08.03.2019 Mikkeli, Mikaeli (*)

09.03.2019 Hämeenlinna, Verkatehdas (*)

10.03.2019 Porvoo, Taidetehdas (**)

14.03.2019 Järvenpää, Järvenpääsali (**)

15.03.2019 Lappeenranta, Lappeenranta Sali (*)

16.03.2019 Jyväskylä, Paviljonki (*)

17.03.2019 Lahti, Sibeliustalo (**)

20.03.2019 Salo, Teatteri Provinssi (**)

21.03.2019 Espoo, Sellosali (**)

22.03.2019 Pori, Promenadikeskus (*)

23.03.2019 Tampere, Pakkahuone (**)

24.03.2019 Helsinki, Aleksanterin Teatteri (*)

27.03.2019 Vaasa, Ritz (*)

28.03.2019 Rauma, Raumasali (*)

29.03.2019 Turku, Domino (*)

30.03.2019 Turku, Domino (*)

31.03.2019 Helsinki, Aleksanterin Teatteri (*)

Liput myy: Ticketmaster (*), Lippu.fi (**) ja Raahesalin lipunmyynti (***)

artikkelin avainsanat:
Juha Tapio