Sami Parkkinen
15:10 - 22.09.2018 / musiikki / Findance
Kotiteollisuus - Valtatie 666 ilmestyi - "selkeästi yhtenäisin levy"

Kotiteollisuus on julkaissut jo 16. albuminsa Valtatie 666.

Pitkäsoitolta on aiemmin lohkaistu singlet Kusipää ja Järjen ääni. Viime viikolla levyltä julkaistiin videona Sädekehä-niminen kappale.

Videolla pääosaa esittää Mari Perankoski prostituoidun roolissa. Mukana ovat myös mm. Kristo Salminen ja Jussi Lampi. Video on katsottavissa artikkelin alla.

Uuden albumin äänitykset ajoittuivat viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden heinäkuun välille. Kokonaisuudessaan albumin valmiiksi saattamiseen kului yli puolitoista vuotta, mikä on yhtyeelle pitkä aika. Hynysen mukaan albumi kulkikin työnimellä "Hermoromahduksen partaalla".

- Sanoitusten puolesta kyseessä on selkeästi Kotiteollisuuden yhtenäisin levy. Voidaan puhua jopa teemalevystä, joka käsittelee ihmisen ja Perkeleen välistä vuoropuhelua. Ajatuksena on se, että ihmisiä ei alakerrassa mikään Perkele odota, vaan perkeleet löytyvät ihmisen pään sisältä ja niitä jokainen yrittää eri tavoin joko karkottaa tai houkutella esiin, Kotiteollisuuden leiristä kerrotaan.

Kotiteollisuuden syksyn keikat:

la 22.9.2018 RAVINTOLA KARHU Kitee
pe 05.10.2018 LÄNNENTIE Uusikaupunki
la 06.10.2018 RYTMIKORJAAMO Seinäjoki
pe 12.10.2018 SOKOS HOTELLI VANTAA / TULISUUDELMA Vantaa
la 13.10.2018 OLYMPIA Tampere

pe 19.10.2018 IISAKKI Ii
la 20.10.2018 TUISKULA Nivala
pe 26.10.2018 KÖYLIÖN LALLINTALO
la 27.10.2018 APOLLO LIVE CLUB Turku
pe 02.11.2018 AMARILLO Lappeenranta

la 03.11.2018 OSMOS COSMOS BAR Imatra
pe 09.11.2018 MARI`S COFFEE Kouvola - Anjalankoski
la 10.11.2018 YÖKERHO HOVI Hämeenlinna - Lammi
pe 16.11.2018 WALTIKKA Valkeakoski
la 17.11.2018 CLUB TEATRIA Tornio

pe 23.11.2018 HEVIMESTA Oulu
la 24.11.2018 TAVASTIA-KLUBI Helsinki
pe 30.11.2018 HENRYS PUB Kuopio
la 01.12.2018 LUTAKKO Jyväskylä

Katso Sädekehä-musiikkivideo alla: