
Cirque du Soleilin uusimpiin tuotantoihin lukeutuva, TORUK – The First Flight saapuu toukokuussa Suomeen.
Visuaalisesti henkeäsalpaava show pohjautuu James Cameronin ennätyksiä rikkoneeseen Avatar-elokuvaan.
Cirque du Soleil, TORUK – The First Flight show’n ensimmäinen Euroopan kiertue alkaa lokakuussa Hollannista ja saapuu Helsingin Hartwall Arenalle seitsemän esityksen voimin keskiviikosta sunnuntaihin 15.-19. toukokuuta.
Esitysten lipunmyynti käynnistyy maanantaina 10. syyskuuta Ticketmasterissa.
TORUK – The First Flight tuotannossa Cirque du Soleil tuo uniikilla mielikuvituksellisella tyylillään James Cameronin kuvaileman Avatar-maailman eloon ilmiömäisen visuaalisuuden, elokuvaa jäljittelevän lavatuotannon ja musiikin, sekä maagisen taituroinnin keinoin. Ensi-iltansa vuonna 2015 Montrealissa saanut show on hurmannut yleisöjä 75 kaupungissa 11 maassa. Lokakuussa 2018 show saapuu ensimmäistä kertaa Eurooppaan ja täten myös Suomeen. Hartwall Arenalla show’n näyttämönä toimii koko areenan permanto-osa, jolloin yleisö pääsee seuraamaan läheltä esityksen tapahtumia.
TORUK-show’ssa Cirque du Soleilin TORUK – The First Flight -tarina vie yleisön Pandoran maailmaan, tuhansia vuosia ennen Avatar-elokuvan tapahtumia, aikaa ennen kuin ihmiset vierailivat ensimmäistä kertaa maassa. Show’ssa yleisö pääsee mukaansatempaavaan seikkailuun Pandoran maagiseen maailmaan, jossa luonnonkatastrofi uhkaa tuhota pyhän Sielujen puun. Pandoran na’vi-kansan pelastamiseksi nuoret ystävykset päättävät ottaa kohtalon omiin käsiinsä.
ESITYKSET:
Cirque du Soleil – TORUK – The First Flight
Hartwall Arena, Helsinki
Ke 15.5.2019 klo 19
To 16.5.2019 klo 19
Pe 17.5.2019 klo 15 ja klo 19
La 18.5.2019 klo 14 ja klo 18
Su 19.5.2019 klo 13
LIPUT:
Esitysten lipunmyynti käynnistyy ma 10.9. klo 9 Ticketmasterissa
Ke, To, Pe, Su -näytökset:
Aikuiset: palvelumaksuineen alkaen 64 euroa
Lapset (12v. asti): palvelumaksuineen alkaen 51 euroa
La-näytökset:
Aikuiset: palvelumaksuineen alkaen 69 euroa
Lapset (12v. asti): palvelumaksuineen alkaen 56 euroa