
Saksan jalkapallomaajoukkue ja fanit kokivat hiljattain melkoisen kolauksen, kun hallitseva maailmanmestari putosi vuoden 2018 kisoista Etelä-Korealle lukemin 2-0.
Aikuisviihdesivusto Pornhub päätti ottaa asiaan kantaa myös huvittavalla twiitillään, joka on kerännyt toistaiseksi jo lähes 18 000 tykkäystä.
Twiitissä sivusto kertoi poistavansa kokonaan kategorian "Saksa", kirjoittaa LAD Bible [lähde]. Mitä ilmeisimmin kyseessä on kuitenkin vitsi.
Kanadalaisen aikuisviihdesivuston twiitti on kerännyt huiman tykkäysmäärän lisäksi paljon uudelleentwiittauksia, joita on lähes 10 000.
Kommenttikentään on kirjoitettu lähes 300 kertaa, joista yhdessä muistutellaan edellisten kisojen murskavoitosta Brasiliaa vastaan, kun Saksa voitti 7-1.
We will be removing the German 🇩🇪 category from Pornhub following their humiliating elimination. #WorldCup— Pornhub ARIA (@Pornhub) 27. kesäkuuta 2018