Pixabay
06:10 - 05.04.2018 / viihde / Johan Ekroth
Klassikkoelokuvan lapsinäyttelijä näyttelee yhä - tienaa erittäin hyvin (kuva)

Maailmassa on monia elokuvia, joissa on mukana lapsinäyttelijöitä jopa pääosissa saakka. Yksi tällainen elokuva on Free Willy eli Pelastakaa Willy.

Toiset lapsinäyttelijöistä jatkavat näyttelijän uraansa, kun osa taas lopettaa sen heti tai myöhemmin, koska se ei enää heidän kohdallaan kannata.

Pelastakaa Willy -elokuvan lasta eli Jesseä näytellyt Jason James Richter on yksi lapsinäyttelijöistä, jonka ura jatkuu yhä 38-vuotiaana.

Sen lisäksi, että Richter on yhä näyttelijä, hän on myös tuottaja. Ollessaan 18-vuotias vuonna 1998 Richter lopetti näyttelemisen ja siirtyi musiikin pariin.

Tämä ei kuitenkaan saanut tarpeeksi tuulta siipien alle, joten hän palasi kameran eteen, kirjoittaa LAD Bible [lähde].

Miehen tulotaso on nykyään myös kohtalainen. Hän nettoaa vuodessa noin 500 000 dollaria eli hieman yli 400 000 euroa. Tältä mies näyttää nykyään.