A24
23:10 - 14.02.2018 / elokuvat / Findance
Viidelle Oscarille ehdolla oleva Lady Bird Suomeen 16.3. - traileri

Christine (Saoirse Ronan) painii koulunsa jäykkien perinteiden, huolehtivaisten vanhempien, ensimmäisten sydänsurujen ja suurten tulevaisuudenhaaveiden ristipaineessa.

Christine eli "Lady Bird" on törmäyskurssilla vahvatahtoisen sairaanhoitajaäitinsä (Laurie Metcalf) kanssa. Tämä tekee väsymättömästi töitä pitääkseen perheen pinnalla isän (Tracy Letts) jäätyä työttömäksi. Molemmat ovat samasta puusta veistettyjä ja yhtä härkäpäisiä. 2000-luvun alkuun sijoittuva tarina kertoo koskettavasti ihmissuhteista, jotka muovaavat meitä, uskomuksista jotka määrittelevät meidät ja paikasta nimeltä koti, jonka merkitystä ei korvaa mikään.

Lady Bird on Greta Gerwigin esikoisohjaus, jossa hän osoittaa olevansa elokuvan kentällä uusi ja rohkea tekijä. Itse käsikirjoittamassaan tarinassa hän onnistuu löytämään äidin ja teini-ikäisen tyttären myrskyisästä suhteesta niin huumoria kuin liikuttaviakin hetkiä.

Lady Bird on ehdolla viidelle Oscarille: parhaasta elokuvasta, naispääosasta, naissivuosasta, ohjauksesta ja käsikirjoituksesta.

Katso suomeksi tekstitetty traileri alta: