Geoffrey Hubbel / Weekend Festival
09:10 - 25.01.2018 / musiikki / Findance
Weekend Festival 2018 järjestetään Hietaniemen uimarannalla kolmipäiväisenä

Weekend Festivalin palmut kohoavat tulevana kesänä Hietaniemen uimarannan rantahiekasta. Nyt jo seitsemättä kertaa järjestettävä Weekend Festival kasvaa tänä vuonna kolmipäiväiseksi, ja Hietsuun odotetaan 17.-19. elokuuta yhteensä noin 100 000 festarivierasta.

– Olemme kuunnelleet asiakkaitamme ja kolmannelle festaripäivälle on ollut selkeää kysyntää. Pääsemme samalla toteuttamaan yleisömme artistitoiveita aiempaa paremmin. Laajentuminen kolmipäiväiseksi mahdollistaa meille edellisvuosia selvästi monipuolisemman artistikattauksen, kertoo Weekend Festivalin markkinointijohtaja Jyri Heikkinen.

Hietaniemen puisto- ja rantamiljööseen rakennetaan valoilla ja dekoraatioilla visuaalisesti täysin uudenlainen festivaalikokemus, jollaista Suomessa ei ole aiemmin nähty. Weekend Festival aikoo luoda Hietaniemen rantaympäristöön satumaisen ja näyttävän tunnelman, jolla koko alue saadaan heräämään henkiin täysin uudella tavalla.

– Weekend Festival muutti Helsingin Kyläsaareen vuonna 2013 ja olemme siitä asti etsineet tapahtumalle aluetta, jossa festivaalin voisi kehittää visuaalisesti upeaksi maailmanluokan kokemukseksi. Neuvotteluja on käyty pitkään, ja olemme erittäin kiitollisia Helsingin kaupungille, että he pystyivät osoittamaan meille uuden huipputason paikan, Heikkinen toteaa.

Weekend Festival on järjestetty useana vuonna Helsingin lisäksi Virossa Pärnun hiekkarannalla.

Lippujen ennakkomyynti alkaa 31. tammikuuta. Artistijulkistuksia on luvassa 29. tammikuuta.

artikkelin avainsanat:
edm Weekend Festival