
Pixabay
03:10 - 13.12.2017 / maailmalta / Johan Ekroth
Uber veloitti kahdeksan kilometrin matkasta yli 12 000 euroa - "pieni" virhe huvittaa maailmalla
Suomessa ja muissakin maissa mielipiteitä jakanut kyytipalvelu Uber on päässyt hiljattain jälleen otsikoihin virheensä ansiosta.
Tuntemattomana pysyttelevä mies otti Uber-kyydin Torontossa ja matkaa kertyi noin kahdeksan kilometrin verran. Normaalisti kyseisen matkan hinta Kanadassa on 10 - 13 euroa, mutta ei tällä kertaa.
Kyseiselle kyydille nimittäin tuli hintaa noin 12 200 euroa. Yksityiseksi käyttäjätiliksi muuttanut @VoteTheHish jakoi kuitista kuvan tilillään.
Uberista on kerrottu, että kyseistä summaa ei veloitettu matkustajalta, sillä kyseessä oli toimintahäiriö.
Uber on pahoitellut ikävää virhettään ja he selvittävät tällä hetkellä, mistä kyseinen toimintahäiriö johtui, kirjoittaa Huffington Post [lähde].