
Luultavasti kiistaan ei ole vieläkään saatu viimeistä sanaa, mutta Vanderbiltin yliopiston tutkijoilla on antaa oma vastauksensa.
Newser kertoo [lähde], että tutkijat selvittivät, kumpi on älykkäämpi laji, kissa vai koira. Koiran omistajat voivat tuulettaa, sillä ne todettiin älykkäämmäksi kuin kissat.
Tutkija Suzana Herculano-Houzel selitti, että aivokuoren neuronit liittyvät monimutkaiseen käytökseen, kuten ajattelemiseen ja suunnittelemiseen. Niiden määrästä voidaan päätellä eläimen "sisäisen henkisen tilan rikkaus" sekä niiden kyky arvioida mitä tapahtuu seuraavaksi edellisten kokemusten perusteella.
Neuroneita oli koirilla 530 miljoonaa, kun kissat jäivät toiseksi 250 miljoonalla neuronillaan. Tämä tarkoittaa, että koirilla on biologinen kapasiteetti tehdä paljon monimutkaisempia ja joustavampia asioita elämässään, kuin kissat voivat.
Kultaisella noutajalla havaittiin olevaan niin ikään enemmän neuroneita, kuin hyeenalla, leijonalla tai ruskeakarhulla. Ruskeakarhulla neuroneita on noin kissan neuroneiden verran.
Pesukarhuilla oli neuroneita noin saman verran kuin koiralla. Ihmisillä neuroneita puolestaan on 16 miljardia.