Pixabay
21:10 - 14.06.2017 / viihde / Johan Ekroth
Batman-legenda oli varsin haluttua tavaraa nuoruudessaan - suuri määrä naisia yhdessä yössä

Batmanin työ on rankkaa ja sen vuoksi hänellä on myös rankat huvit. Hän ei ole joka yö täyttämässä sellaisia työtehtäviä kuin voisi kuvitella.

9. kesäkuuta 2017 menehtynyt Batman-legenda Adam West vietti 1960-lukua vapaan seksin teeman mukaisesti. Maxim kirjoittaa [lähde], että West harrasti eräänä yönä merkittävän määrän seksiä.

Westin väitetään nimittäin harrastaneen seksiä eräänä yönä kahdeksan kertaa ja vieläpä kahdeksan eri naisen kanssa. Mitä ilmeisimmin Batman oli varsin haluttua tavaraa.

Robinia näytellyt 71-vuotias Burt Ward kertoo, että West esitteli hänet monelle naiselle heidän tutustuttuaan. Burt kertoo, ettei ollut 20-vuotiaana ollut kuin muutaman naisen kanssa, mutta tilanne muuttui radikaalisti Westin ansiosta.

1960-luvulla Batman-sarja olikin suuressa suosiossa ja itse West näytteli Batmania vuosina 1966-1968.

artikkelin avainsanat:
Adam West Batman Burt Ward for men