09:40 - 24.05.2008 / Findance
Katri Ylander yllättää laulamalla kondomeista
Ilta-Sanomien mukaan Katri Ylander esittää tämän vuoden YleX:n Kesäkumibiisin. Lisäksi kappaleessa kuullaan Pariisin Kevät -yhtyeen Arto Tuunelaa ja räppäri Super Jannea.
- Arastelin aluksi, koska biisihän ei ole sellainen, jollaisia yleensä esitän. Siinä on varsin suoraa puhetta, mutta hauskassa muodossa.
- Tuntuuhan kumien osto vähän nololta. Sitä pidetään vähän poikien juttuna, koska pojat ovat kuitenkin rohkeampia. Tytöt voisivat myös rohkaista mielensä, sillä pillerit eivät yksin riitä. Ne hoitavat ehkäisyn, mutta eivät suojaa taudeilta, Katri sanoo Ilta-Sanomissa.
artikkelin avainsanat:
Katri Ylander
Katri Ylander
