Metro [lähde] kirjoittaa, että Britney Spears esiintyy Israelissa Tel Avivissa 3. heinäkuuta. Erikoisen tapauksesta tekee se, että Israelin yksi puolueista siirtää vaalejaan esiintymisen vuoksi.
Israelin työväenpuolue oli ilmoittanut, että 3. heinäkuuta järjestettävillä vaaleilla puolue olisi etsinyt itselleen puoluejohtajaa. Näin ei kuitenkaan tapahdu kyseisenä päivänä, sillä megatähti Britney Spears esiintyy samana päivänä.
Vaikka tapaus saattaa kuulostaa omalaatuiselta, on sille järkevä selitys. Spearsin keikka työllistää niin monta turvamiestä, että itse vaaleille ei niitä jäisi tarpeeksi.
Siirrolle on myös toinen hyvä syy, sillä keikan uskotaan aiheuttavan kaupungilla ruuhkaa ja moni jättäisi äänestämättä sen vuoksi. Puolue ei suoraan sanonut siirron olevan popparin syytä. He ilmoittivat asian siten, että vaalipäivää siirretään suuren tapahtuman vuoksi, joka järjestetään Yarkon Parkissa 3. heinäkuuta.
