Cinemax
tv-sarjat /
Suomessakin seurattu huippusarja lopetetaan - kolmatta kautta ei tule
Deadlinen mukaan [lähde] Emmy-palkittu The Knick -sarja lopetetaan.
Kanava ei enää tilaa Steven Soderberghin ohjaamasta sarjasta kolmatta tuotantokautta.
1900-luvun alun New Yorkiin sijoittuvassa sarjassa Clive Owen esittää kirurgia, jonka uraauurtavat kokeilut vievät lääketiedettä eteenpäin aikakautena, jolloin kaikki oli vasta aluillaan. Yhdessä lahjakkaan sairaalahenkilökunnan kanssa hän kohtaa monia haasteita sekä työ- että yksityiselämässä.
Vaikka The Knick on kerännyt ylistystä, katsojaluvut olivat varsin maltillisia. Cinemax aikoo jatkossa keskittyä kustannustehokkaampiin ja suoraviivaisempiin sarjoihin.
Suomessa sarjaa on esittänyt HBO Nordic -suoratoistopalvelu.
Aiheet
Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa