
Alamy / AOP
05:10 - 01.12.2016 viihde / Markku Leppilampi
Kuuluiko aluksen ulkopuolelta avaruusolennon mekastus? Astronautti hämillään äänestä
Express kertoo [lähde] Kiinan ensimmäisen astronautin Yang Liwein oudosta kokemuksesta avaruudessa.
Liwei sanoi kuullensa avaruuslennollaan outoa ääntä. Se kuulosti siltä, kuin joku olisi hakannut Liwein avaruusaluksen ulkopuoleista seinää puisella vasaralla.
Ääni oli kuulunut useilla eri kerroilla ja ilmestynyt varoittamatta. Liwei kävi tutkimassa aluksen ulkokuorta, mutta ei löytänyt mitään, mikä olisi voinut aiheuttaa äänen.
Liwei ei ole yksin havaintonsa kanssa, sillä äänestä on raportoitu myös muilla kiinalaisten avaruuslennoilla. Tähän mennessä kukaan ei ole osannut antaa äänelle tyydyttävää selitystä.
Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!