
Ohjaaja McG avautuu IGN:n haastattelussa [lähde] tulevasta He-Man / Masters of the Universe -elokuvasta.
Ohjaajaksi projektiin kiinnitetty McG kertoo olleensa juuri Sonyn kanssa suuressa palaverissa leffaan liittyen.
- Olemme parhaillaan viimeistelemässä käsikirjoitusta ja se on todellinen intohimoni.
Elokuvan näyttelijöitä ei ole vielä valittu, vaikka Kellan Lutz on mainittu yhdeksi ehdokkaaksi He-Manin rooliin.
- Aivan ensimmäinen asia on fanien kunnioittaminen, McG korostaa ja kehuu Kevin Feigen työtä Marvel-elokuvien saralla.
McG kertoo, että elokuva sijoittuu suurimmaksi osaksi Eterniaan, mutta myös Maapallo on olemassa kyseisessä universumissa. Hän ei kuitenkaan valota vielä esimerkiksi sitä, että minkälaisella konseptilla prinssi Adamin muuttuminen He-Maniksi toteutetaan.
He-Manin arkkivihollinen Skeletor on erittäin tärkeä elementti McG:lle:
- Vader (Star Wars), Gruber (Die Hard), Skeletor. Hän on omasta mielestäni niin vahva vastustaja. Skeletorin merkitystä maailmalle ei voi vähätellä.