Alamy / AOP
11:10 - 28.06.2016 / viihde / Markku Leppilampi
53 000 euroa - Naisen seinällä komeili vuosikausia pieni omaisuus, eikä hänellä ollut aavistustakaan

Naisen huoneen seinällä 30 vuotta roikkunut Thor-sarjakuvan alkuperäinen kansipiirros osoittautui erittäin arvokkaaksi, Mirror kertoo [lähde].

Nainen oli saanut sen lapsena taiteellisena johtajana toimineelta isältään, joka oli luultavasti saanut sen jonkin kontaktinsa kautta. Jossain vaiheessa nyt 42-vuotias nainen oli epäillyt, että kansi saattaisi olla arvokas. Hän toimittikin sen arvioitavaksi huutokauppaan.

- Arvioimme sen hinnaksi ensin 5000 - 8000 puntaa, mutta haimme aktiivisesti kiinnostuneita huutajia. Heitä oli huutokaupassa puhelimen kautta mukana yhdeksän paikalla olleiden lisäksi.

Yhdysvaltalainen ostaja Ohiosta maksoi kannesta lopulta 53 000 euroa.

Kansi oli arvostetun sarjakuvataiteilija Jack Kirbyn tekemä alkuperäinen kansipiirros vuodelta 1968. Hän auttoi luomaan Hulkin, Kapteeni Amerikan ja Ryhmä-X:n.

artikkelin avainsanat:
sarjakuvat superhero Thor