Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on virkakautensa aikana kommentoinut ufo-asioita julkisesti ehkä enemmän kuin kukaan aikaisempi USA:n presidentti. Hän aukaisi aiheesta sanaisen arkkunsa tällä kertaa CQ:n haastattelussa [lähde], jossa hän kommentoi lisäksi JFK:n salamurhaa sekä hauskinta häntä koskevaa salaliittoa.
- Viihdyttävin minua koskeva salaliittoteoria oli se, että sotaharjoituksemme Teksasissa olivat suunniteltu sotatilalain julistamiseen, jotta voisin ohittaa perustuslain ja pysyä vallassa kauemmin. Kuka tahansa joka kuvittelee, että voisin toimia pidempään kuin kahdeksan vuotta presidenttinä, ei selvästikään tunne vaimoani, presidentti nauratti.
Kysyttäessä John F. Kennedyn salamurhasta Obamalla oli jälleen vastaus valmiina:
- Minun täytyy sanoa sinulle, että saatat pettyä. Ihmiset kysyvät minulta aina Roswellista, avaruusolennoista ja ufoista. Lopputulema on se, että huippusalaiset asiat eivät ole läheskään niin jännittäviä kuin odottaisi. Tänä päivänä, ne asiat eivät edes ole niin huippusalaisia kuin luulisi.
Presidentti Obama sanoi haastattelussa myös, että hän samaistuu fiktionaalisista hahmoista eniten Peter Dinklagen Tyrion Lannister -rooliin Game of Thronesissa.
Pikkujoulujen 2024 paras Suomihitit-soittolistaTallenna Spotify-soittolista itsellesi
Barack Obama