10:05 - 03.06.2015

tv-sarjat / Findance
Kyle MacLachlan Twin Peaks -paluusta: "unelma käy toteen"

Kerroimme aiemmin, että Showtime-kanava ja David Lynch pääsivät sopuun rahoituskiistasta ja Twin Peaks -kulttisarjan kolmas tuotantokausi toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla - lue täällä.

Epävirallisten tietojen mukaan uusia jaksoja on luvassa jopa 18 aiemmin suunnitellun yhdeksän sijasta. Dale Cooperin rooliin palaa luonnollisesti Kyle MacLachlan, josta on viime aikoina saatu nauttia mm. Agents of S.H.I.E.L.D. -sarjassa

- Olemme aina pyöritelleet unelmaa, että voisimme palata Twin Peaksiin jollain tavalla. En uskonut, että se vielä tapahtuisi, MacLachlan kertoo The Wall Street Journalille [lähde].

MacLachlan on työskennellyt Lynchin kanssa myös elokuvissa Dune ja Blue Velvet.

- Olemme keskustelleet Davidin kanssa jonkin verran. Se, mitä hän on kertonut hahmostani, on saanut minut todella innostuneeksi.

Ennen Twin Peaksin paluuta televisioon on luvassa toisen käsikirjoittajan Mark Frostin kirjoittama romaani, joka täyttää aukon vanhojen ja uusien jakson väliä.



Kuuntele Spotifyssa Valhetta-uutuusbiisi Epäaito Klikkaa ja kuuntele!