elokuvat /
Ensimmäinen näyte seuraavasta Salkkarit-leffasta - "v-tu mitä p-kaa"
Salatut elämät -tv-sarjan hahmojen pohjalta tehty Nightmare - Painajainen merellä saa jatkoa 3. joulukuuta.
Nightmare 2 -elokuvasta on julkaistu nyt ensimmäinen teaser-näyte, jota käytetään leffateattereissa muistuttamaan kännykän sulkemisesta näytöksen ajaksi.
Elokuvassa Jiri on perustanut merelliselle lomasaarelle kesäbaarin. Hän kutsuu tutun kaveriporukan viettämään viikonloppua ystävien kesken. Saari on ihana, mutta murheelliset muistot nousevat Pepin mieleen, kun käy ilmi, että laivasta pudonneen Sampon pikkusisko Aino Kaukovaara on kesätöissä paikallisessa mökkikylässä.
Saarella alkaa tapahtua outoja asioita ja Peppi tajuaa, että laivalla alkanut painajainen jatkuu. Kun yksi lomakylän työntekijä löytyy kuolleena, käy selväksi, että kostaja on nyt entistä verenhimoisempi. Pepin pahimmat pelot käyvät toteen, ja kaikki joutuvat kamppailemaan henkensä puolesta.
Elokuvan on ohjannut Marko Äijö ja sen pääosissa nähdään Sara Parikka, Tero Tiittanen, Mikko Parikka, Hemmo Karja, Emil Hallberg, Tommi Taurula, Sara Lohiniva ja Patrik Borodavkin.
Katso alta teaser, joka selittää myös artikkelin otsikon: