21:10 - 13.01.2014 / musiikki / Findance
Suomen yksi suosituimmista naislaulajista taas soolona - uusi video

Aikakone-yhtyeestä tuttu Sani julkaisee uutta soolomateriaalia.

Pitkäsoiton äänitykset ovat parhaillaan käynnissä ja alustava julkaisusuunnitelma on syksylle 2014.

Ensimmäisen singlen Versoava juuri on säveltänyt Janne Saksa ja sanoitus on Topi Salmen käsialaa.

- Versoava juuri -kappale on henkilökohtaisin mitä olen ikinä laulanut. Viime vuodet ovat olleet vaiherikkaat niin hyvässä kuin pahassa ja oli äärimmäisen helppoa samaistua laulun tekstiin.
Me elämme joka hetki osaksi sadun maailmassa, osaksi kuilun partaalla, Sani kertoo tarinaa laulun takaa.

artikkelin avainsanat:
Aikakone musiikkivideot Sani