Alamy / AOP
10:48 - 17.11.2013 / maailmalta / Findance
Osti uuden iPadin - pakkauksessa olikin pelkkää...

Brittiläinen perheenisä Colin Marsh osti Tesco-kauppaketjusta 10-vuotiaalle tyttärelleen lahjaksi iPadin.

Tytär avasi paketin, mutta Kent Onlinen mukaan [lähde] tablettikoneen sijasta se olikin täytetty savella. Marsh palautti laatikon kauppaan ja vaati korvauksia. Kaupassa sanottiin, että heidän täytyy tutkia asiaa.

Kaksi päivää myöhemmin Marsh pidätettiin petoksesta epäiltynä. Kauppa oli virheellisesti todennut Marshin rekisteröineen pakkauksen iPadin nimiinsä. Todellisuudessa sen oli tehnyt joku muu, mutta Marsh joutui viettämään kolme tuntia sellissä.

- Ei näin voi kohdella ihmisiä. Tämä on todella vastenmielistä. En ole suurien hyvitysten perässä, mutta en ole saanut kunnollista anteeksipyyntöä Tescolta. Se on häpeällistä, Marsh kertoo.

Esimerkiksi Kanadassa iPad-laitteiden pakkauksia on palautettu kauppoihin savella täytettynä. Näin uskotaan tapahtuneen nyt myös Britanniassa.

- Mielestäni myyjät edelleen kuitenkin katselevat minua ja ajattelevat, että minä tein sen.

artikkelin avainsanat:
Apple hullut jutut ipad