YouTube
19:33 - 13.07.2013 / maailmalta / OR
Teinirikollinen mokasi typerästi - koituikin onneksi

The Seattle Times [lähde] raportoi pieleen menneestä automurrosta Seattlessa. Autolleen mennyt Eliza Webb huomasi, että tavaroita oli pengottu ja viety, mutta rikospaikalle oli myös unohtunut älypuhelin.

Webb päätteli kännykän kuuluvan autoon murtautuneelle rikolliselle, joka oli todennäköisesti teini-ikäinen. Koulumaailmassa työskentelevä nainen harkitsi ensin ilmoittavansa asiasta poliisille, mutta päätti sitten toimia toisin ja soittikin puhelimen omistajan äidille.

Lähistöllä asuvan nuorisorikollisen äiti toivoi ensin Webbin nostavan syytteen, koska silloin hänen poikansa tajuaisi, kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Poika sanoi tehneensä murron humalassa ja siksi että hänellä oli ollut tylsää, ja katui kovasti tekoaan.

Kävi ilmi, että pojalla oli ollut myös rikoskumppani, jonka auton takakonttiin ryöstösaalis oli piilotettu, joten Webb ja poika kävivät jututtamassa vielä hänenkin vanhempiaan. Isältään sättimiset saanut toinen osapuoli oli iältään 18-vuotias.

Asia ratkaistiin lopulta ilman poliisia, sillä Webb lähti poikien kanssa kiertämään naapurustoa ovelta ovelle. Pojat eivät muistaneet, mistä autosta he olivat varastaneet mitäkin, joten he näyttivät asukkaille saaliinsa, antoivat tavarat oikeille omistajilleen ja pyysivät anteeksi. Tulevassa, kerran vuodessa järjestettävässä korttelijuhlassa luetaan myös poikien tekemä kirjallinen anteeksipyyntö.

Webb päätyi tavanomaisesta poikkeavaan rangaistukseen, koska halusi poikien näkevän, että nuoruuden törttöilystä voisi koitua kauaskantoiset seuraukset. Naisen aviomies jäi nimittäin nuorena kiinni juopottelusta ja asiasta nostettu syyte vaivasi häntä vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Aviomies kertoikin tarinansa ensimmäisenä kiinni saadulle pojalle, jotta tämä ymmärtäisi ottaa siitä opiksi.

19-vuotiaan kriminaalin äiti kiitteli Webbiä tämän toiminnasta.

- Olen Elizalle syvästi kiitollinen, sillä hän käytti henkilökohtaisesti aikaansa saadakseen yhteyden poikaani, antaen hänelle mahdollisuuden kohdata rikostensa uhrit kasvotusten ja myös hyvittää tekonsa. Lapset tarvitsevat ohjausta ja tarkkailua myös muilta kuin omilta vanhemmiltaan. Tämän naisen toiminta asiassa oli suorastaan kaunista.

artikkelin avainsanat:
kahjot rikolliset typerät rikolliset