elokuvat /
Medusan perintö tehdään ilman Matt Damonia
Matt Damon on tähdittänyt kolmea Jason Bourne -elokuvaa Medusan isku, Medusan verkko ja Medusan sinetti.
Seuraava, Medusan perintö -kirjaan perustuva, Bourne-elokuva toteutaan kuitenkin aivan eri tavalla.
Leffa tullaan tekemään nimittäin ilman Damonia ja hänen roolihahmoaan. Käsikirjoittaja Tony Gilroy lupaa elokuvan olevan jatkoa aiemmalle, mutta pääosaan marssitetaan uusi hahmo.
- Hän ei tule olemaan mukana tässä elokuvassa, mutta hän on elossa. Kolmen ensimmäisen elokuvan tapahtumat ovat aiheuttaneet neljännen.
Matt Damonin paluu Jason Bourneksi jätetään näin edelleen avoimeksi tulevaisuuteen.
Aiheet
Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa