elokuvat /

Tom Hanks näyttää kykyjään ohjaajana

Näyttelijänä paremmin tunnettu Tom Hanks ohjaa komedian Larry Crowne, jossa hän tulee myös esittämään pääosan.

Deadline Hollywood -sivuston mukaan Hanksin vastanäyttelijänä toimii Julia Roberts.

Huhtikuussa Los Angelesissa kuvattava elokuva kertoo uutta uraa etsivästä miehestä.

Kyseessä on Hanksin ensimmäinen elokuvaohjaus sitten vuoden 1996 That Thing You Do -leffan. Lisäksi Hanks on ohjannut mm. yhden Band of Brothers -minisarjan jakson.

Jaa artikkeli
WhatsApp
Myös Snapchatissa