Yöllinen metrorata on oma maailmansa, jonka jakavat metroliikenteen huoltovaunut, vartiointiliikkeet ja graffitimaalarit. Steen1:n Carosol kid kertoo tästä maailmasta graffitimaalarin näkökulmasta.
Carosol Kidissä nähdyssä videossa pyörii graffiteja useilta vuosikymmeniltä. Ensimmäiset still -kuvat ovat vuodelta -86 jolloin graffiti oli näkynyt katukuvassa vasta muutamia vuosia. Autenttista maalareiden itsensä taltioimaa videomateriaalia on myös pieninä välähdyksinä 90-luvun puolelta väliltä. Carosol Kid -video näyttääkin, että graffiti ei ole poistunut mihinkään, vain muoto on hiukan muuttunut vuosikymmenien aikana. Videon artistikohtaukset on kuvattu Helsingissä elo- ja syyskuun 2005 aikana.
Graffitikulttuurin dokumentoinnin lisäksi videon toivotaan herättävän julkista keskustelua graffitaiteen asemasta. Nyky-yhteiskunnassa graffiti on tahdottu laittaa piiloon. Kun niitä ei näe, niitä ei ole olemassa. Graffitia ei nähdä Helsingin kaupungin Stop töhryjen näkökulmasta taiteena. Avoimeen demokratiaan kuuluu julkinen keskustelu yhteiskunnan asioista, vaikkakin ne olisivatkin ongelmaisia ja vaikeita ratkoa.
Videon on työstäneet yhdessä ohjaaja Antti Salminen ja Jussi Castellanos.
teksti: tiedote
Steen1
