Kaikki vanhemmuuden onnistumiset eivät johdu kasvatuksesta. Joskus lapsen temperamentti, elämäntilanne ja tuuri tekevät arjesta helpompaa kuin toisilla.

On olemassa vanhempia, jotka puhuvat kasvatuksesta kuin he olisivat ratkaisseet koko ihmisyyden arvoituksen. Heidän lapsensa nukkuu hyvin, syö siististi, tervehtii aikuisia, viihtyy yksin, tekee läksyt ja sopeutuu uusiin tilanteisiin. Sitten vanhempi katsoo toisten kaaosta hieman ylhäältäpäin ja antaa ymmärtää, että kaikki olisi hallittavissa oikeilla rajoilla, johdonmukaisuudella ja "maalaisjärjellä".

Se voi ärsyttää erityisesti silloin, jos tietää, että kaikilla lapsilla ei vain ole samanlainen lähtökohta. Yksi lapsi on temperamentiltaan rauhallinen, toinen voimakastahtoinen. Yksi palautuu nopeasti, toinen kuormittuu helposti. Yksi nukkuu vauvana kuin mainoskuvassa, toinen heräilee vuosia. Yksi tottelee pienestä vihjeestä, toinen tarvitsee sata toistoa ja silti vielä yhden.

Silloin kehuskelu ei kuulosta vanhemmuuden viisaudelta. Se kuulostaa siltä, että ihminen on sekoittanut oman ansionsa ja lapsen luontaisen helppouden.

1. Helppo lapsi voi saada vanhemman näyttämään nerolta

Jos lapsi on perustemperamentiltaan joustava, rauhallinen ja sopeutuva, vanhemmuus voi näyttää ulospäin hyvin hallitulta.

Vanhempi voi ajatella, että juuri hänen metodinsa toimivat. Todellisuudessa osa arjen sujuvuudesta voi tulla lapsesta itsestään. Lapsi ei ehkä haasta rajoja yhtä paljon, ei reagoi voimakkaasti pettymyksiin eikä tarvitse yhtä paljon tukea tunnesäätelyyn.

Tämä ei tarkoita, etteikö vanhempi olisi tehnyt mitään oikein. Mutta se tarkoittaa, ettei onnistumista voi selittää vain kasvatustyylillä.

2. Vaikeampi lapsi ei automaattisesti tarkoita huonompaa vanhempaa

Tämä on koko aiheen tärkein kohta.

Jos lapsi saa raivokohtauksia, ei nuku, kieltäytyy pukemasta, ei jaksa istua paikallaan, ahdistuu siirtymistä tai reagoi herkästi ääniin, se ei tarkoita, että vanhemmat olisivat epäonnistuneet.

Usein juuri haastavien lasten vanhemmat tekevät valtavasti työtä, jota muut eivät näe. He ennakoivat, neuvottelevat, säätelevät, rauhoittavat, kantavat, etsivät keinoja ja miettivät, miten päivä saadaan läpi niin, ettei kukaan hajoa täysin.

Ulkopuolinen näkee ehkä vain sen hetken, jossa lapsi huutaa. Hän ei näe sitä kaikkea, mitä vanhempi teki jo ennen sitä.

3. Kasvatusneuvot ärsyttävät eniten, kun niissä ei ole nöyryyttä

Hyvä neuvo voi auttaa. Huono neuvo taas alkaa usein lauseella: "Meillä ei ole koskaan ollut tuollaista, koska..."

Siinä on ongelma. Se antaa ymmärtää, että toisen perheen vaikeus johtuu vain väärästä tavasta toimia.

Nöyrempi tapa olisi sanoa: "Meillä on toiminut tämä, mutta lapset ovat tosi erilaisia." Tällainen lause jättää tilaa sille, että oma kokemus ei ole yleispätevä totuus.

Vanhemmuudessa juuri tämä nöyryys tekee ihmisestä siedettävän. Ei se, että kaikki menee hyvin, vaan se, ettei onnistumista käytetä toisten mittaamiseen.

4. Toisen lapsen helppous voi osua omaan riittämättömyyden tunteeseen

Ärsytys ei aina johdu pelkästään kehuskelevasta ystävästä. Se voi osua myös omaan kipukohtaan.

Jos oma arki on ollut raskasta, toisen huoleton kommentti voi tuntua kohtuuttomalta. "Me vain ollaan oltu johdonmukaisia" voi kuulostaa siltä, että sinä et ole. "Meillä lapset on opetettu nukkumaan" voi kuulostaa siltä, että sinä et osannut.

Vaikka toinen ei tarkoittaisi sitä niin, väsyneenä ja kuormittuneena sen voi kuulla juuri niin.

Siksi tunne kannattaa tunnistaa: ärsyttääkö ystävän ylimielisyys vai se, että hänen lapsensa helppous muistuttaa oman arjen raskaudesta?

5. Helpon lapsen vanhempi ei aina näe omaa etuoikeuttaan

Joillakin vanhemmilla on kasvatuksessa paremmat kortit: rauhallisempi lapsi, enemmän tukea, joustavampi työ, enemmän rahaa, terveempi parisuhde, isovanhemmat lähellä tai vähemmän kuormitusta.

Kun nämä tekijät jäävät näkymättömiksi, ihminen voi alkaa tulkita kaiken omaksi erinomaisuudekseen.

Tämä näkyy usein lauseissa, joissa yksilön ja ympäristön merkitys sivuutetaan kokonaan. "Lapset tarvitsevat vain rajat." "Ei meidän lapsi ikinä käyttäytyisi noin." "Kyllä se on vanhemmista kiinni."

Todellisuudessa lapsen käytös syntyy monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Kasvatus on tärkeää, mutta se ei ole ainoa muuttuja.

6. Vanhemmuudessa onnistumista on vaikea mitata ulkoa

Ulkopuolinen voi nähdä siistin lapsen ja ajatella: hyvä kasvatus.

Mutta joskus hiljainen lapsi ei ole hyvinvoiva, vaan arka. Joskus tottelevainen lapsi ei ole tasapainoinen, vaan pelkää virheitä. Joskus reipas lapsi kantaa liikaa vastuuta. Ja joskus näkyvästi haastava lapsi saa kotona juuri sellaista turvallista tukea, jota hän tarvitsee.

Siksi vanhemmuuden arviointi ulkoa on riskialtista. Se, mikä näyttää helpolta, ei aina ole koko totuus. Ja se, mikä näyttää hankalalta, ei aina kerro epäonnistumisesta.

7. Kehuskelu voi olla myös epävarmuuden peittelyä

Kaikki kasvatustaidoilla kehuskelevat eivät ole aidosti ylimielisiä. Osa hakee vakuutusta sille, että tekee oikein.

Vanhemmuus on täynnä epävarmuutta, ja joskus ihminen torjuu epävarmuutta puhumalla kovaan ääneen omasta onnistumisestaan. Jos hän toistaa, miten hyvin rajat toimivat ja miten selkeästi heillä toimitaan, hän saattaa samalla rauhoitella itseään.

Tämä ei tee kommentoinnista vähemmän ärsyttävää, mutta se voi auttaa ottamaan siihen hieman etäisyyttä. Kaikki omahyväiseltä kuulostava ei välttämättä ole silkkaa omahyväisyyttä.

8. Vertailu tekee ystävyydestä raskasta

Lapsiperheiden ystävyydessä vertailu voi hiipiä mukaan nopeasti. Kuka nukkuu, kuka syö, kuka oppii lukemaan, kuka harrastaa, kuka käyttäytyy, kuka pärjää koulussa.

Jos ystävyys alkaa tuntua jatkuvalta vanhemmuuden arvioinnilta, se kuluttaa.

Hyvä ystävä ei käytä oman lapsensa helppoutta toisen perheen lyömiseen. Hän voi iloita omasta arjestaan, mutta hän ei tee siitä todistetta siitä, että muut ovat huonompia.

9. Miten tällaiselle ystävälle voi vastata?

Kaikkeen ei tarvitse lähteä riitelemällä. Jos kommentit ovat satunnaisia, voi riittää kevyt mutta selkeä vastalause.

Voit sanoa:

"Teillä on varmasti moni asia tehty hyvin, mutta lapsetkin ovat tosi erilaisia."

Tai:

"Uskon, että johdonmukaisuus auttaa, mutta joillakin lapsilla kuormitus näkyy silti voimakkaammin."

Tai hieman suoremmin:

"Minusta tuntuu vähän raskaalta, jos tämä menee siihen, että haastavampi lapsi nähdään automaattisesti huonomman kasvatuksen tuloksena."

Näissä lauseissa et hyökkää toista vastaan, mutta et myöskään hyväksy yksinkertaistavaa asetelmaa.

10. Oma katkeruus kannattaa pitää erillään lapsesta

On luonnollista ärsyyntyä ystävän puheista, mutta lapsia ei kannata asettaa vertailun kohteeksi.

Ei tarvitse ajatella, että ystävän lapsi on "vain helppo" tavalla, joka vähättelisi lasta itseään. Hänelläkin on omat vaikeutensa, ne eivät ehkä vain näy samalla tavalla. Samoin oma lapsesi ei ole "hankala tapaus", vaan yksilö, joka tarvitsee ehkä enemmän tukea, aikaa tai ymmärrystä.

Tarkempi ajatus voisi olla: ystäväni tulkitsee lapsensa helppouden liikaa omaksi ansiokseen.

Se osuu paremmin ongelmaan.

11. Hyvä vanhemmuus näkyy myös siinä, miten puhuu muista vanhemmista

Vanhemmuuden kypsyys ei näy vain siinä, miten oma lapsi käyttäytyy. Se näkyy myös siinä, osaako katsoa muiden arkea myötätunnolla.

Jos ihminen käyttää omaa onnistumistaan toisten arvosteluun, jokin jää vajaaksi. Silloin hän ei ehkä ymmärrä, kuinka monenlaista lapsuutta, kuormitusta ja perhetilannetta ympärillä on.

Todella viisas vanhempi ei sano: "Meillä tämä toimii, joten teette väärin."

Hän sanoo: "Meillä tämä on auttanut. En tiedä, toimisiko se teillä, mutta ymmärrän, että teillä on raskasta."

Helppo lapsi ei tee vanhemmasta huonoa, mutta ei myöskään kaikkitietävää

On täysin mahdollista, että ystäväsi on hyvä vanhempi. On myös mahdollista, että hänen lapsensa on temperamentiltaan helpompi kuin sinun. Nämä asiat voivat olla totta yhtä aikaa.

Ongelma ei ole siinä, että joku iloitsee sujuvasta arjesta. Ongelma syntyy, jos hän muuttaa oman kokemuksensa yleiseksi opiksi ja alkaa arvioida muita sen perusteella.

Vanhemmuudessa tarvitaan osaamista, rakkautta ja rajoja. Mutta tarvitaan myös onnea, olosuhteita ja lapsen omaa temperamenttia. Sen unohtaminen tekee ihmisestä helposti sietämättömän asiantuntijan.

Parasta vanhemmuutta on nöyryys

Jos ystävän kasvatuksellinen itsevarmuus ärsyttää, tunne voi olla aivan ymmärrettävä. Erityisesti silloin, jos oma arki on vaatinut enemmän kuin muut osaavat nähdä.

Silti ärsytyksen voi kääntää kirkkaaksi ajatukseksi: kaikki vanhemmat eivät pelaa samoilla korteilla.

Siksi paras vanhemmuus ei ole kehuskelua siitä, miten hyvin oma lapsi käyttäytyy. Se on kykyä ymmärtää, että jokainen lapsi on erilainen, jokainen perhe kantaa omia kuormiaan ja joskus kaikkein eniten työtä tekee juuri se vanhempi, jonka onnistumista muut eivät huomaa.