Jokainen ihminen, joka osuu elämässä kohdalle, opettaa jotain arvokasta.
Osa heistä kuluttaa muiden energiaa niin paljon, että heistä olisi parempi pysyä kaukana, korostaa HackSpirit.
Se ei johdu samoista asioista, vaan on olemassa ainakin nämä alla olevat ihmistyypit, joihin ei kannata tuhlata aikaansa.
Heistä kannattaa pysyä kaukana, jos ei halua kuluttaa turhaan energiaa:
1. Ikuisista pessimisteistä, joiden seurassa voi lopulta itsekin muuttua sellaiseksi, joka voi jopa masentaa.
2. Kriitikoista, jotka säälimättömästi kritisoivat muita. Se voi koskea esimerkiksi muiden pukeutumistyyliä ja elämänvalintoja. He ovat oikeasti epävarmoja itsestään eikä tuollaista negatiivisuutta kannatta elämäänsä huolia.
3. Toisia hyödyntävä, joka ilmestyy vain silloin, kun hän tarvitsee muilta jotain.
4. Draamamagneetti ja hänen seurassaan voi elämään tulla liikaa draamaa, joka stressaa liikaa.
5. Energiaa imevä, jonka seurassa energiat tuntuvat kuluvan liian nopeasti.
6. Ystävä, jota näkee vain silloin, kun itsellä menee hyvin.
7. Syyllistäjä, joka saa olon tuntumaan syylliseltä oikeastaan täysin syyttäkin.
Heitä voi olla vaikea tunnistaa, mutta jos miettii tarkoin, niin voi huomata keiden seurassa ei kannattaisi viihtyä.
Juotko sinäkin itsesi mukavaksi?Kuuntele Spotifysta Seuramiehet - MUKAVAX