Findance.com
16:10 - 01.06.2024

viihde / Markku Leppilampi
Minkä ikäinen on nykyään vanha? Asiaa kysyttiin 14 000 ihmiseltä

Joskus kauan sitten elinajan odote oli huomattavasti lyhyempi kuin nykyään. Ihmiset vaikuttavat myös säilyvän nuorekkaampina kuin aiempina vuosikymmeninä tai vuosisatoina.

NBC News kertoo German Aging Surveyn tutkimuksesta, johon osallistui 14 000 ihmistä. Siinä tutkittiin ikääntymistä, ja osallistujat olivat syntyneet vuosina 1911-1974 (40-85).

Vanhuus alkaa selvästi myöhemmin mutta selkeää vastausta ei ole

Selkeää ikää vanhuuden alkamiselle ei voitu antaa, sillä tutkijoiden mukaan ihmisten ikääntyessä myös heidän käsityksensä vanhuuden alkamisesta siirtyi eteenpäin. Jokaista 4-5 ikääntymisvuotta kohden ihmiset siirsivät vanhuuden alkamisen ajankohtaa osapuilleen vuodella eteenpäin.

Kautta linjan ihmiset kuitenkin katsovat vanhuuden alkavan paljon myöhemmin kuin 10-20 sitten. Tutkija Markus Wettsteinin mukaan se voi johtua eliniän pidentymisestä.

Tutkimuksen ulkopuolinen professori John Rowe sanoi tutkimuksen tuloksista, että "tämä varmistaa vahvasti, ainakin Saksassa, että 70 on uusi 60." Lausunnon perusteella vanhuus alkaisi nykyään siis ainakin 10 vuotta myöhemmin kuin aiemmin.

artikkelin avainsanat:
ikä ikääntyminen lifestyle


Ota talteen Spotifyn Vappu 2025 - Suomihitit -soittolista! Klikkaa ja kuuntele!