11:23 - 28.04.2009

musiikki / Findance
The Giant Leap työstää uutta albumia

The Giant Leap työstää parhaillaan syyskuussa julkaistavaa uutta albumiaan.

Levy avataan singlellä Beautiful Goodbye, joka kertoo hulluksi tulemisesta, riippuvuudesta ja näiden asioiden tajuamisesta.

- Meille Beautiful Goodbye –biisi avasi oven toiseen levyyn ja sen tekemiseen. Bändillä on hirveä hinku kehittyä ja mennä eteenpäin ja mun mielestä se kuuluu uudella levyllä jo nyt vaikka hommaa on vielä jäljellä, kertoo yhtyeen laulaja Sebastian Rejman.

Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Another Day Rising vuonna 2007.





artikkelin avainsanat:
The Giant Leap