Danny ja Michael Philippoun ohjaama kauhuelokuva Talk to Me saapuu Suomen elokuvateattereihin tämän viikon perjantaina 11. elokuuta.
A24-studio on jo nyt ilmoittanut valmistautuvansa kauhuleffan jatko-osaan. Ensimmäinen osa on ollut yllätyshitti.
Australialaiset YouTube-tähdet Danny ja Michael Philippou, jotka ohjasivat alkuperäisen elokuvan, palaavat jatko-osan pariin. Käsikirjoitusta Danny Philippou työstää yhdessä Bill Hinzmanin kanssa, kertoo Variety.
Huippuavaus Yhdysvalloissa
Talk to Me starttasi amerikkalaisissa teattereissa 28. heinäkuuta ja ylitti odotukset 10 miljoonan dollarin avajaisviikonlopullaan.
Tämä sijoittui A24-studion toiseksi suurimmaksi avaustulokseksi heti Hereditary-elokuvan jälkeen. Elokuva on sittemmin tuottanut 23,2 miljoonaa dollaria Yhdysvaltojen lipputuloissa.
Ylistystä satelee
A24 hankki Talk to Me -leffan Sundancen elokuvafestivaaleilta, jossa se sai loistavia arvosteluja.
Elokuvan juoni seuraa ystäväryhmää, joka oppii kommunikoimaan henkimaailman kanssa - kunnes yksi heistä vapauttaa kauhistuttavan yliluonnollisen voiman.
Washington Post ylisti elokuvaa seuraavasti:
- Siinä, että naiivit idiootit yrittävät päästä lähemmäs kuolemaa, ei ole mitään mullistavaa. Mutta juuri kauhun ja inhimillisen yhteyden nerokas yhdistelmä tekee Talk to Me -elokuvasta jotain, josta kannattaa puhua.
