Findance.com
00:10 - 05.06.2023 / viihde / Tuija Mehtätalo
Miksi kipu on pahinta usein juuri öisin?

Jokainen tuntee joskus kipua. Sitä voi esiintyä esimerkiksi selässä, hampaissa, korvissa tai polvissa.

Kivun tarkoitus on kertoa meille, että jotain on vialla. Se johtuu aivojen varoitusjärjestelmästä, joka varoittaa vaarasta. Moni tuntee kivun pahimpana yöaikaan, kertoo The Conversation.

Eräässä laboratoriotutkimuksessa havaittiin, että kipua havaitaan voimakkaimmin yöllä kello 4 aikaan.

Yksi selitys sille voi löytyä univajeesta. Syy voi löytyä myös hormoneista, kuten kortisolin ja melatoniinin määrästä.

Kyseessä on vain kokeellinen tutkimus, joten tästä ei voida tehdä varmoja päätelmiä. Kokeeseen osallistujat eivät olleet luonnollisessa ympäristössään eli nukkumassa omassa sängyssään.

Tutkijat Hadas Nahman-Averbuch ja Christopher D. King ovat julkaisseet edellä mainittua tutkimusta koskevan kommentin, jossa he huomauttavat, että evoluution näkökulmasta olemme haavoittuvimpia saalistajille yöllä, koska silloin nukumme.

Näin on järkevää, että alhaisempi ärsykkeiden intensiteetti riittäisi herättämään meidät mahdolliseen vaaraan.

artikkelin avainsanat:
terveys