
Jyväskylän yliopisto on tutkinut nyt lapsiperhearjen vaikutusta aikuisten liikkumiseen.
Tutkimuksen mukaan vanhempien liikunnan harrastaminen vähenee heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen.
Kestävyysliikuntasuosituksen saavuttavien osuus palautui kuitenkin keski-ikään mennessä vastaavalle tasolle kuin mitä se oli ollut ennen lapsia.
Pienistä lapsista huolehtiminen vaatii usein vanhemmilta niin paljon aikaa ja voimavaroja, että omia harrastuksia saatetaan joutua karsimaan. Riittävä liikkuminen olisi kuitenkin merkittävää myös vanhempien terveydelle ja jaksamiselle. Vanhempien liikuntakäyttäytyminen toimii myös esimerkkinä lapsille: tutkimukset ovat osoittaneet, että äidin ja isän liikunta-aktiivisuus on yhteydessä heidän lastensa liikkumiseen aina varhaiseen aikuisikään saakka.
Tuoreessa tutkimuksessa nuorten aikuisten (18-30 v) liikunnan harrastamista seurattiin keski-ikään (37-49 v) asti. Vertailun kohteena oli lapsettomien ja lapsia eri ikäisinä saaneiden vanhempien liikkuminen varsin pitkällä, yhdeksäntoista vuoden ajanjaksolla.
Lue myös: Masentuneet ihmiset hankkivat muita harvemmin lapsia
Tutkimus osoitti, että heti ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen vanhempien liikunnan harrastaminen väheni.
- Ennen lasten saantia tutkittavista lähes puolet liikkui aikuisten kestävyysliikuntasuosituksen täyttäen, mutta ensimmäisen lapsen syntymän jälkeisinä vuosina osuus tippui noin kolmannekseen, toteaa yliopistonlehtori Sanna Palomäki Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
Kun verrattiin alle 6-vuotiaiden lasten vanhempia lapsettomiin, huomattiin, että sekä äitien että isien liikunnan harrastaminen oli vähäisempää kuin lapsettomilla. Erityisesti äitien liikkuminen oli vähäisempää silloin, kun heillä oli 0-2-vuotias lapsi.
- Hieman yllättäen lasten lukumäärällä ei osoitettu olevan yhteyttä vanhempien liikkumiseen. Vanhemmat, joilla oli kolme lasta tai enemmän, saavuttivat kestävyysliikuntasuosituksen samassa määrin kuin yhden tai kahden lapsen vanhemmat, sanoo Palomäki.
Lue myös: Liikuntaa "väärään aikaan" harrastava mies joutui pyytämään anteeksi naapureiltaan
Sanna Palomäen mukaan tutkimuksen mielenkiintoisimpana tuloksena voi kuitenkin pitää sitä, että lasten kasvaessa kouluikäisiksi havaittiin, ettei vanhempien liikunnan harrastaminen eronnut enää lapsettomista. Kestävyysliikuntasuosituksen saavuttavien osuus palautui osallistujilla keski-ikään (37-49 v) mennessä samalle tasolle kuin mitä se oli ollut aiemmin, ennen lasten hankkimista.
- Tulos on luonnollisesti myönteinen kansanterveyden kannalta, ja ehkä se tuo tulevaisuuden toivoa myös niille pienten lasten vanhemmille, joille omien liikuntaharrastusten ylläpitäminen arjessa on vaikeaa. Tietojemme mukaan tämänkaltaista tulosta vanhempien liikunta-aktiivisuuden palautumisesta lasten kasvaessa ei ole enne julkaistu, Palomäki kertoo.
Lue myös: Liika istuminen on haitallista - näin paljon liikuntaa tarvitaan 10 tunnin istumisen kumoamiseksi
Mikä olisi neuvoksi liikuntaa kaipaaville pienten lasten vanhemmille?
- Tähän ei tutkimuksemme anna vastauksia, mutta liikuntakasvattajana voin kysymystä tietenkin pohtia. Monille sopii varmasti se, että vanhemmat liikkuvat ja ulkoilevat lastensa kanssa yhdessä, koska silloin ei tarvita lastenhoitojärjestelyjä. Tyypillisen vaunulenkkeilyn lisäksi yhdessä liikkuminen voi näin talvella onnistua esimerkiksi pulkkaillen, hiihtäen tai luistellen, Palomäki tuumii.
- Uskoisin pienten lasten vanhempien hyötyvän siitä, jos heillä olisi muutaman kerran viikossa mahdollisuus myös omaan liikunta-aikaan, jolloin liikuntamuodon ja liikunnan intensiteetin voisi päättää vapaammin itse. Joku haluaa juosta hikilenkin metsäpoluilla ja joku toinen osallistua joogatunnille. Tärkeää olisi mitoittaa liikunta lapsiperhearjessa niin, ettei siitä tule yhtä stressinaihetta lisää. Suomessa monet vanhemmat ovat jo valmiiksi väsyneitä ja pinnistelevät erilaisten "hyvään vanhemmuuteen" kuuluvien vaatimusten ja suoritusten kanssa. Ei ole tarkoitus, että liikunta olisi tätä kuormaa lisäämässä, vaan päinvastoin tuomassa vireyttä ja hyvää oloa vanhempien arkeen, Sanna Palomäki päättää.