Jaakko Manninen
11:40 - 16.09.2022 / musiikki / Findance
Oliver: Ei meistä koskaan tule aikuisii - "Elämä vie eri suuntiin"

Oliver on julkaissut uuden singlen Ei meistä koskaan tule aikuisii.

Ei meistä koskaan tule aikuisii on Oliverin popimman ilmaisun upea taidonnäyte, joka samalla sekä tanssittaa että liikuttaa. Kappaleen teksti kertoo varmasti jokaiselle tutun tarinan ystävistä, joiden elämät ovat kulkeneet lopulta eri suuntiin, vaikka lapsena on toista vannottu.

- Kuin orastavan syksyn haikeuteen osuu myös tämän biisin tunnelma. Meillä kaikilla taitaa olla lapsuudesta tyyppejä, jotka tuntuivat silloin maailman tärkeimmiltä, mutta joista sittemmin on joutunut luopumaan kokonaan. Elämä vie eri suuntiin, vaikka muistot jäävätkin syviksi painaumiksi sieluun, Oliverin laulaja-kitaristi Jari Väyliö kertoo uudesta kappaleesta.

Tuleva kuudes studioalbumi jatkaa edellisen Yhtä kuin elämä -albumin rokimpaa linjaa. Popimmassa päädyssäkin käydään, mutta yhtyeen omilla ehdoilla. Bändi on kokeillut studiossa täysin uusia toimintatapoja, jotka kuuluvat jo uudella singlellä.

- Sovittiin yhdessä, että mitä jos soittaisin paljon vähemmän kitaraa narulle. Mulla on ollut pahana tapana soittaa studiossa tosi paljon juttuja, jotka sitten voivat aiheuttaa lopputuloksessa tukkoisuutta. Rakensin omat kitara-asiani täysin uudelta pohjalta. Toisin sanoen soitin aivan todella paljon vähemmän kitaraa, mutta silti jollain tavalla enemmän, merkityksellisemmin. Vähemmän on enemmän saattaa sittenkin pitää paikkansa, Väyliö kertoo.

Oliver: Yhtä kuin syksy -kiertue 2022

16.9. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.9. Oulainen, Tuoppi Pub
23.9. Muhos, Pub Puute
24.9. Haapajärvi, My Pub

8.10. Uusikaupunki, Bar m'UKI
21.10. Oulu, Toppila Klubi
22.10. Jyväskylä, Poppari

Oliver - Ei meistä koskaan tule aikuisii - Spotify