17:27 - 01.03.2009

viihde / Findance
BB-tähti Jade Goody pelkää kuolevansa muutamien päivien sisällä

Jade Goody on vauhdittanut poikiensa ristimistä, koska pelkää kuolevansa syöpään jo muutamien päivien sisällä.

27-vuotias Big Brother -tähti on pelännyt Sunday Mirrorin mukaan, ettei kestäisi edes tätä viikonloppua hengissä.

Kovista kivuista kärsivän Goodyn kerrotaan huolehtivan nyt kaikkensa kahdesta pojastaan, joiden ristiäiset on määrä suorittaa alkavan viikon viikonloppuna. Sen suorittaa Jonathan Blake, joka vihki viime viikonloppuna Goodyn ja Jack Tweedin avioliittoon.

Goody on saanut paljon myötätuntoa niin brittijulkkiksilta kuin tavallisilta kaduntallaajiltakin, vaikka hän on ollutkin vuosien aikana erittäin kiistelty ja jopa vihattu mediapersoona.

Goody kuitenkin unohti aiemmin ideoimansa kuolemisen kameroiden edessä.





artikkelin avainsanat:
Jade Goody