Alamy / AOP
14:10 - 02.06.2020 / maailmalta / Markku Leppilampi
Kaksi parturi-kampanjaa työskenteli koronatartunnan saaneena - toinen väitti, ettei töistä ohjeistettu pysymään poissa

Missourissa, Yhdysvalloissa toimivan kampaamoketjun liikkeitä on jouduttu sulkemaan uhkailujen vuoksi, Newser kertoo [lähde].

Aiemmin tällä viikolla raportoitiin, että kaksi Great Clips -ketjun kampaajaa oli työskennellyt koronavirustartunnan saaneena. He jatkoivat työskentelyä, vaikka he osoittivat oireita tartunnasta päivien ajan.

Mahdollisesti kaksi työntekijää altistivat jopa 150 asiakasta ja kollegaa virukselle. Asia on selvästi herättänyt kansalaisissa kovasti närää, sillä kampaamoketju on joutunut sulkemaan toistuvien uhkausten vuoksi useita liikkeitään.

- Kaikkien turvallisuuden suojelemiseksi paikalliset franchising-yritykset tekivät päätöksen sulkea väliaikaisesti salonkeja Springfieldin alueella, Great Clips -ketju tiedotti.

Ensimmäinen uhkaus tuli ketjun työntekijälle Facebookin kautta viime viikon lauantaina. Toinen uhkaus tehtiin puhelimen kautta viime keskiviikkona.

Toisen kampaajan asianajaja kertoi, että kampaaja oli käynyt koronavirusoireiden jälkeen testissä. Hänen mukaansa terveysviranomaiset eivät ohjeistaneet häntä olemaan palaamatta töihin tuloksia odotellessa.

Springfield-Greenen terveydenhuollosta vastaava virasto puolestaan sanoi, että kaikkien testattavien täytyy allekirjoittaa suostumus, etteivät he mene takaisin töihin ennen testitulosten selviämistä.

artikkelin avainsanat:
koronavirus