Image Source / AOP
11:10 - 24.11.2019 / maailmalta / Markku Leppilampi
Koirille tarkoitettu lääke myytiin loppuun - väitettiin auttavan ihmisten syövänhoidossa

Newser kertoo [lähde] erikoisesta tilanteesta Etelä-Koreassa.

Maassa on myyty loppuun koirille tarkoitettu matolääke. Syynä on maailmalla levinnyt uutinen, jossa yhdysvaltalainen Joe Tippens väitti parantuneensa syövästä koirien matolääkkeen avulla. Kerroimme asiasta aiemmin täällä.

Uutinen sai kansan reagoimaan Etelä-Koreassa - tiettävästi muualla samanlaista ryntäystä ei ole ollut.

Tippens löysi sairauteensa apua nettifoorumilta. Sieltä hän löysi eläinlääkärin, joka kertoi hänelle tutkijoiden huomanneen koirien matolääkkeen ainesosan fenbendatsolin tuhoavan syöpäsoluja hiirillä. Väitetysti yksi tutkijoista parani aivosyövästä matolääkkeen avulla. Kolmen kuukauden kuluttua mies oli omien sanojensa mukaan parantunut keuhkosyövästään.

Asiaa on tutkittu jonkin verran. Kalifornian yliopisto kertoo [lähde], että matolääke voi olla toimiva maksasyövän hoidossa. Lääkkeen haittavaikutuksista ei kuitenkaan ole vielä tietoa.

Ennen matolääkekuureja kannattaa kuitenkin neuvotella oman lääkärinsä kanssa.

artikkelin avainsanat:
eläimet oudoimmat terveys