Pixabay
05:10 - 13.05.2019 / maailmalta / Johan Ekroth
Veturin kuljettajalle kävi aikuisviihteen kanssa nolo moka - vaunuissa raikui kuulutuksen lisäksi muutakin

Jokainen meistä tekee virheitä toisinaan, mutta osa niistä on sellaisia, jotka päätyvät kiertämään koko maapallon lööppien muodossa.

Hiljattain veturin kuljettajalle kävi nolo virhe, kun hänen soitatti vahingossa kuulutusjärjestelmän kautta koko junaan aikuisviihteen ääniä.

Junassa matkustajan ollut Paul Brunton ei jäänyt vain naureskelemaan ja kuuntelemaan tilannetta, vaan hän päätti videoida hetken.

Osa matkustajista punastelee ja hihittelee myötähäpeän merkeissä, kun toiset puolestaan yrittävät olla huomioimatta ylimääräisiä "junan ääniä".

Brunton merkitsi twiittiinsä Transport for Londonin, joka vastaa junien liikennöinnistä Lontoon alueella. TfL vastasi twiittiin itkien nauravalla emojilla, että onneksi kyseessä ei ollut heidän junansa tai kuljettajansa.

Brunton uskoo, että kuljetuksesta vastasi South Western Railway service, kirjoittaa Metro [lähde].


artikkelin avainsanat:
hullut jutut