Pixabay
22:10 - 02.05.2019 / viihde / Johan Ekroth
Koulu suunnittelee lemmikkisikojensa tappamista - haluaa opettaa lapsia

Yorkshiressä Britanniassa sijaitsevalla ala-asteella on lemmikkisikoja, joille on jopa annettu nimet. Yleensä tällaiset eläimet eivät päädy lautaselle, mutta tällä kertaa näin saattaa käydä.

Ala-asteen oppilaat ovat itse kasvattaneet sikoja siitä saakka, kun he aloittivat Farsley Farfield Primaryssa ollessaan 4-vuotiaita.

Sikojen maanpäällinen taival on kuitenkin tulossa loppuu, sillä ne on päätetty teurastaa, kirjoittaa Metro [lähde].

Koulun rehtori Peter Harris kertoo, että teurastuksen tarkoituksena on kouluttaminen. Hän kertoo, että oppilaiden tulee oppia lihateollisuudesta sekä eläinten hyvinvoinnista.

11-vuotias oppilas Charlotte Heap puolustaa koulun kantaa sillä, että oppilaat ovat hänen mukaansa tienneet alusta saakka, että siat tullaan jonain päivänä teurastamaan.

artikkelin avainsanat:
eläimet