Pixabay
04:10 - 23.04.2019 / viihde / Johan Ekroth
Mies väittää juoneensa olutta yli 50 000 eri pubissa - kertoo "yllättävän" nuoruuden lähteensä

Usein kuulee sanottavan, että ihmisillä on omia kantapubejaan. Toisinaan he intoutuvat kokeilemaan uusia pubeja muun muassa lomamatkoillaan.

74-vuotias Bruce Masters on käynyt yli 50 000 pubissa ja hän on saanut tästä syystä nimensä myös Guinnessin ennätystenkirjaan. Tarkka pubien määrä on 51 695.

Ensimmäisen kerran Masters kävi pubissa ollessaan 15-vuotias. Tuolloin oluttuoppi maksoi yhden šillingin, kirjoittaa LAD Bible [lähde].

Ensimmäisen tuoppinsa jälkeen mies arvelee kuluttaneensa olueeseen noin 59 vuoden aikana noin 120 000 puntaa eli lähes 140 000 euroa.

Britanniasta Bedfordshiresta kotoisin oleva Masters ei aio hidastaa tahtia, vaikka hänen tyttärensä onkin asiasta eri mieltä.

Masters kertoo, että häneltä kysytään usein hänen ikäänsä. Ihmiset arvioivat sen usein 14 vuotta nuoremmaksi, joten tästä syystä Masters pitää oluen juomista nuoruuden lähteenä.

artikkelin avainsanat:
alkoholi terveys