Pixabay
06:10 - 23.02.2019 / maailmalta / Johan Ekroth
Ehkäisypillereistä ei ollut hyötyä - tunteikas jälleenkohtaaminen johti kolmosiin

Northamptonista Britanniasta kotoisin oleva nainen on päässyt otsikoihin, sillä hän synnytti juuri kolmoset. Erikoisen kokonaisuudesta tekee se, että hän käytti ehkäisypillereitä ja ei-toivottu raskaus ei ollut ensimmäinen kerta.

29-vuotias Hannah Donaghue kertoo, että pillerit ovat pettäneet hänen luottamuksensa kahdesti ennen kolmatta kertaa. Kahden edellisen kerran jälkeen hän kertoo vaihtaneensa pillereitä, mutta tuloksetta.

Kolmoset saivat alkunsa juhlista, jossa Donaghue kohtasi vanhan rakkautensa 30-vuotiaan Ben Faganin. Juhlissa asiat johtivat toiseen, kunnes lopputuloksena oli hiljattain syntyneet kolmoset.

Toistaiseksi perhe on päättänyt pysyä yhdessä ja kokonaisuuteen kuuluukin Donaghuen ja Faganin lisäksi kaikkiaan seitsemän lasta.

Itse Donaghue on lopettanut kokonaan pillereiden syömisen, kirjoittaa LAD Bible [lähde].

artikkelin avainsanat:
seksi