Rex Features / AOP
03:10 - 19.12.2018 / maailmalta / Markku Leppilampi
TV-meteorologille tuli harvinainen komplikaatio silmien laserleikkauksesta - teki itsemurhan

Newser kertoo [lähde] erittäin ikävästä tapauksesta Yhdysvalloissa.

35-vuotias tv-meteorologi Jessica Starr teetätti silmiensä näkökyvyn parantamiseksi niin sanotun Lasik-leikkauksen. Leikkauksessa leikataan silmään ohut läppä, jonka jälkeen avautunutta aukkoa hoidetaan lasersäteellä. Tämän jälkeen läppä käännetään takaisin.

Starr kertoi ensin leikkauksen menneen hyvin, mutta neljän viikon kuluttua hän kertoi sosiaalisen median videolla seuraajilleen, että kun hän palasi töistä, hänen silmänsä oli tuntunut kuivalta ja hänellä oli näköhäiriöitä.

Starr pyysi ihmisiä rukoilemaan hänen puolestaan ja sanoi hänelle kerrotun, että näkökyky normalisoituisi ehkä vasta kolmen kuukauden päästä leikkauksesta. Päivää myöhemmin hän kertoi seuraajilleen, että eilinen oli taistelu hänelle.

Starr päätyi lopulta riistämään hengen itseltään. Tieto oli järkytys hänen kollegoilleen ja tietysti myös muille ihmisille.

Viime kuussa kanadalainen mies teki itsemurhan raportoidusti silmän laserleikkauksen vuoksi. Lasik-leikkausten komplikaatioiden kerrotaan kuitenkin olevan harvinaisia. Niistä silti löytyy paljon tarinoita internetistä.

artikkelin avainsanat:
terveys tiede