Pixabay
03:10 - 18.04.2018 / maailmalta / Lauri Ekroth
Erikoinen vahinko korjattiin kahdella leikkauksella - oli miehen vatsassa 20 vuotta

Kiinassa Chengdun kaupungissa paikallinen mies hakeutui sairaalaan kovien vatsakipujen sekä verisen ulosteen vuoksi.

Aiheuttajaksi paljastui miehen nielemä sytkäri, jonka hän oli omien sanojensa mukaan niellyt vahingossa 20 vuotta sitten.

Mies kertoo, ettei ollut hakeutunut lääkärin vastaanotolle sytkärin vuoksi aikaisemmin, sillä mitään oireita ei ollut, kirjoittaa UPI [lähde].

Miehelle jouduttiin tekemään kaksi leikkausta tähystämällä, sillä ensimmäinen epäonnistui ja sytkäriä ei saatu poistettua miehen vatsasta.

Toinen kerta oli menestyksekkäämpi ja vain noin 10 minuuttia kestänyt leikkaus päättyi onnellisesti, kun sytkäri saatiin poistettua miehen vatsasta.

artikkelin avainsanat:
oudoimmat