action / crime comedy edm horror naiskauneutta scifi / fantasy superhero tech for MEN oudoimmat suosituimmat

Perhe joutui siirtämään nelikerroksisen talonsa - oli uuden tien edessä

04.04.2018 / klo 04:10 / LE / maailmalta

Eteläisestä Kiinasta Jianxin provinssista kantautuu kummallisia uutisia, kun perhe joutui siirtämään hyvin suurta taloaan.

Nelikerroksinen talo valmistui vuonna 2014, mutta jo seuraavana vuonna perhe sai kuulla ikäviä uutisia. Heidän talonsa oli nimittäin tulevan autotien edessä.

Perheen isä Gao oli kuitenkin kuluttanut elämästään kaksi vuotta aikaa ja 130 000 euroa talon rakennukseen, joten sen purkaminen ei ollut hänelle vaihtoehto.

Gao aikoi etsiä keinon, jolla talo saataisiin siirrettyä. Hän onnistui löytämään yrityksen, joka oli erikoistunut siirtämään taloja lyhyitä etäisyyksiä.

Taloa onnistuttiin hiljattain siirtämään tarvittavat 40 metriä, mutta urakka ei ollut helppo. Noin 1000 tonnia painaneen talon siirtämisessä kului noin 1,5 kuukautta, kirjoittaa Oddity Central [lähde].

Gao onnistui talon siirtämisessä ja se tuli maksamaan hänelle noin 42 000 euroa ja puolitoista kuukautta. Alta näet videon, miltä urakka näytti.

Netflix lisäsi juuri 49 leffaa - katso lista täällä