Alamy / AOP
08:33 - 07.03.2018 / viihde / Markku Leppilampi
Ennen näkemättömän taistelun läpikäynyt lentotukialus löytyi vihdoin - levännyt merenpohjassa toisesta maailmansodasta saakka (kuva)

Microsoftin perustajan Paul Allenin retkikunta teki uskomattoman löydön Australian rannikolta, Popular Mechanics kertoo [lähde].

Ryhmä löysi lentotukialus USS Lexingtonin hylyn. Se upposi Korallimerelle toisen maailman sodan taistelussa.

Lexington valmistui vuonna 1925. Tositoimiin se pääsi toisessa maailmansodassa toisen aluksen, USS Yorktownin kanssa. Taistelu oli uudenlaista, ennen näkemätöntä sodan käynnin muotoa, jossa japanilaisten kolme lentotukialusta ja yhdysvaltalaisten Lexington ja Yorktown eivät edes nähneet toisiaan. Taistelua käytiin tietenkin laivoilla säilytettävien lentokoneiden kautta.

Taistelu kesti peräti kaksi päivää, kunnes yhdistelmä torpedoiden iskuja sekä Mitsubishi A5M -lentokoneiden pommituksia alkoivat tehdä tehtävänsä. Hyökkäykset aiheuttivat laivalla erilaisia räjähdyksiä ammusvarastoista polttoainetankkeihin. Yksi räjähdys jätti jälkeensä pysyvästi soivan laivan sireenin.

Japanilaiset eivät saaneet upotettua laivaa, mutta miehistö evakuoitiin tulipalojen vuoksi. Yhdysvaltain laivasto upotti laivan tämän jälkeen itse.

Tarkka uppoamispaikka jäi mysteeriksi, mutta Allenin ryhmä lopultakin löysi sen. Laivan lisäksi merenpohjasta löytyi Grumman F4F-3 Wildcat ja Douglas TBD-1 Devastator -lentokoneita.

Alla kuva ja video.



artikkelin avainsanat:
oudoimmat Paul Allen tech