Pixabay
17:10 - 26.02.2018 / maailmalta / Lauri Ekroth
Vanhemmille kerrottiin virheellisesti heidän lapsensa kuolleen - totuus selvisi seitsemän vuoden jälkeen

Venäläinen pariskunta Volvogradista sai hiljattain kuulla melkoisia uutisia liittyen heidän lapseensa, jonka väitettiin kuolleen seitsemän vuotta sitten.

Vuonna 2011 pariskunta oli sairaalassa synnyttämässä, mutta heti synnytyksen jälkeen heille kerrotiin, että heidän lapsensa ei luultavimmin tule elämään viikkoa pidempään.

Surullinen ja masentunut pariskunta myöntyi lähtemään kehotuksien saattelemana kotiinsa, jonka jälkeen he palasivat sairaalaan takaisin viiden päivän kuluttua. Tuolloin heille kerrottiin ikävät uutiset, että heidän lapsensa oli menehtynyt.

Vanhemmat jatkoivat kuitenkin elämäänsä, kun lapsi puolestaan varttui orpokodissa. Tilanne selvisi vanhemmille, kun heidän tilinsä jäädytettiin maksamattomien orpokotilaskujen vuoksi.

Ihmeissään ollut pariskunta päätti lähteä selvittämään asiaa orpokotiin, jossa heille näytettiin dokumentteja siitä, että heidän lapsensa asui siellä.

Tutkimusten ja oikeustoimien jälkeen pariskunta sai vihdoin lapseensa täyden huoltajuuden vuoden 2017 loppupuolella, kirjoittaa Oddity Central [lähde].

Vaikka kokonaisuudella onkin onnellinen loppu, vanhemmilla on yhä kysymyksiä vailla vastauksia, kuten miksi heille kerrottiin sairaalassa heidän lapsensa kuolleen. Lisäksi he ihmettelevät, miksi he saivat vasta tässä hiljattain laskuja orpokodista.

artikkelin avainsanat:
oudoimmat