Brother Christmas
14:10 - 26.02.2018 / viihde / Findance
Brother Christmas tiedottaa: "Julkistan tilikirjani todistaakseni väitteet epäselvyyksistä vääriksi"

Julkisuuteen on viime päivinä levitetty väitteitä siitä, että Brother Christmas ry:n toiminnassa olisi epäselvyyksiä. Lisäksi on annettu ymmärtää, että yhdistyksen toimintaa ohjaisi avuntarvitsijoiden edun sijasta jokin salainen oman edun tavoittelu.

– Tämä ei pidä paikkansa, toteaa Brother Christmas -hahmon takaa löytyvä Ari Koponen. – Toisin kuin Helsingin Sanomat eilen näyttävästi väitti, yhdistyksen toiminnassa ei ole mitään salattavaa.

Avoimuuttaan ja rehellisyyttään korostaakseen Brother Christmas ry on käynnistänyt työn yhtiön taloudellisen toiminnan täydelliseksi avaamiseksi. Yhdistys on jo aiemmin valinnut yhdistystoiminnalle harvinaisen avoimuuden tien julkistamalla tilinpäätöksensä ja tasetietonsa nettisivuillaan vuoden alussa.

– Haluan toteuttaa Brother Christmas ry:n tilikirjojen avaamisen mahdollisimman oikein, että en vahingossakaan rikkoisi minkäänlaisia asiaan mahdollisesti liittyviä säännöksiä. Yhtenä suurena ongelmana on se, että tilitiedoista selviää yksittäisten avunsaajien henkilötietoja. Kaikki traagisia ihmiskohtaloita ja menetyksiä kokeneet apua saaneet eivät nimittäin välttämättä halua tulla julkisuuteen nimillään ja saamillaan avustussummilla, toteaa Ari Koponen. – Etsin lisäksi parhaillaan taloushallinnon ammattilaista, joka voisi ottaa tämän laajan työn tehdäkseen. Aineisto on varsin mittava, sillä Brother Christmas ry tarjosi viime apua kaikkiaan noin 7 000 ihmiselle.

– Julkisuudessa on väitetty, että Brother Christmas ry:llä olisi ristiriitoja sairaaloiden kanssa. Toisin kuin joissain artikkeleissa on väitetty, ei minulla ole porttikieltoa yhteenkään sairaalaan. Sen sijaan teen erittäin hyvää ja hedelmällistä yhteistyötä esimerkiksi Turun, Tampereen ja Oulun yliopistosairaaloiden kanssa, Koponen kertoo.

– Korostan vielä kertaalleen, että kiistän ehdottomasti kaikki väitetyt epäselvyydet, jotka liittyisivät omaani tai Brother Christmas ry:n toimintaan, Koponen toteaa.

Kaikista Brother Christmas ry:n keräämistä varoista vain vajaat viisi prosenttia menee yhdistyksen kuluihin, kuten palkkoihin, matkakuluihin ja toimintaa varten hankittuihin palveluihin. Suurimmat yhdistyksen avustusten kohderyhmät ovat sairaat lapset ja apua tarvitsevat lapsiperheet sekä vanhukset ja veteraanit. Viime jouluna esimerkiksi kaikkiaan 700 perhettä sai apua jouluruokien ja -lahjojen merkeissä.

Ari Koponen on tällä hetkellä Brother Christmas ry:n ainoa palkallinen työntekijä ja käyttää viikoittain noin 50-60 tuntia hyväntekeväisyysprojekteihin.

Lähde: Brother Christmas ry:n tiedote

artikkelin avainsanat:
Brother Christmas